Bullrunners, kasvatustyötä jo 20 vuotta
|
Pienestä pitäen olen rakastanut koiria. Jo ennen kouluunmenoa ulkoilutin pohjois- tapiolassa kaikkien naapureiden koiria. Oman ensimmäisen koirani sain 11-vuotiaana.Aikuinen,vartiointitehtävissä toiminut saksanpaimenkoirauros Zoni. Koira ostettiin tyypilliseen tapaan säälistä ja se oli kivesvikainen. Zonin kuoltua 7-vuotiaana tuli taloon kerrynterrieri Apollo. Sen kanssa käytiin oikein näyttelyissäkin, kiitos Kirsti ja Colin Smithin avustuksen.
Kennelnimen hain vuonna 1990 ja ensimmäinen englanninbulldoggipentue syntyi -91.Rodussa esiintyvien sairauksien takia , päätin, että eb ei ole rotu, jota haluaisin kasvattaa joten taloon tuli bokseri Essi (Pep-Pill’s Sherilyn Fenn), joka olikin aivan ihana koira, kuten kaikki sen jälkeen tulleet bokserit.
Boksereiden (Bullrunners Oruscha, Bullrunners Utz ja Napmary’s Caliente Toro) lisäksi talouttamme sulostuttaa 2 ranskanbulldoggia Kati (Hight Energy Agent Kati ) ja Irma (Vanessa Elered), Sannalla on sijoituksessa pikku-Irma eli Bullrunners X-Caramel.
Pentuja on säännöllisen epäsäännöllisesti. Koska olemme työelämässä, täytyy pentue suunnitella niin, että niitä on myös aikaa hoitaa. Paljon ihania ystäviä ja tuttuja on tullut vuosien saatossa koirapiireistä, samoin monesta kasvatin omistajasta on tullut hyviä ystäviä.
Tämän myötä toivotan kaikille kasvattieni omistajille oikein hyvää kesää ja haluan vielä muistuttaa, että kun käytte vaikkapa rokotuksilla niin pyytäkää samalla virallinen sydänkuuntelutulos koirallenne eli rekkarit matkaanJ
Päivi
Kuulun seuraaviin yhdistyksiin.
Suomen Kennelliitto
SUKOKA
BokseriKerho
Suomen Ranskanbulldoggiyhdistys
|