Bullrunners boxers - since 1990 - [Etusivu] [ Yhteystiedot ]

Baltic Boxer-09, Tallina


Tuomari: Ralf Brinkman, Saksa
Bullrunners Utz, ROP pentu

Bullrunners vuodesta 1990

Vuonna 1992 syntyi ensimmäinen Bullrunners bokseripentue, siitä päivästä aina tähän päivään saakka niitä on kaiken kaikkiaan 10 pentuetta.
Paljon on vettä virrannut siis siitä kun aloitin kasvatustyön, työn jonka ansiosta olen saanut nähdä ja kokea paljon.

ATIBOX, Wroclaw, Puola BH 2007

Ensimmäinen bokserini oli narttu Pep-Pill's Sherilyn Fenn, toinen varsinainen nk. kantanarttuni oli Pegetrix Ambrosia, joka teki kolme pentuetta.
Tarkoitukseni on ollut tehdä boksereita, joista on iloa perheelleen mutta olisivat myös kelpoisia palveluskoirapuolelle.

Kasvatan vain sellaisia pentueita, joista voisin hetkeäkään epäröimättä ottaa itselleni pennun. Ottaa ja rakastaa sitä perheemme jäsenenä.

Monista koirista ei tule näyttelytähtiä,samoin kun ei tule pk-puolen koiriakaan.Mutta kaikista tulee perhettään ja ihmistään rakastavia perheenjäseniä."Leikkiä,laulua ja askartelua;)"Se on koiran elämää.Ja se niille pitää suoda,hyvä elämä,ja lopun lähestyessä arvokas ja kivuton kuolema.

Päivi Hakuli

Kuulun seuraaviin yhdistyksiin.
Suomen Kennelliitto
SUKOKA
BokseriKerho
Suomen Ranskanbulldoggiyhdistys


Web Design Applesin 2008 © Bullrunners [Etusivu] [ Yhteystiedot ]